Johtamista ja kuntoilua

17.10.2017 Kirjoittanut: Mikael Suominen

Yrityksen johtamisella ja urheilujoukkeen johtamisella on hyvin paljon yhtäläisyyksiä, tämä tunnustettu asia.

Voisikohan asiaa ajatella myös johtaja/yritys näkökulmasta. Missä kunnossa yritys tai johtaja on? Tai missä kunnossa luullaan olevan.

Moni on kesällä havainnut, että hommat kesällä mökillä tai kotona pistävät puuskuttamaan. Tästä johtuen syntyy ajatus, että tarttis tehdä jotain. (Kuten monena muuna syksynä aiemminkin.) Ajatus saattaa johtaa seuraavaan ajatukseen, taidanpa alkaa käydä salilla. Maksetaan kuukausimaksu, verkkarit jalkaan ja mennään salille. Sisään päästyä ihmetellään mitäs täällä pitäisi tehdä, seurataan toisia ja muistellaan mitä joskus junnuna tuli tehtyä. Jonkin aikaa kolistellaan puntteja ja kokeillaan laitteita. Jossain vaiheessa joku henkilökuntaan kuuluva tulee kysymään tarvitsetko mahdollisesti apua tai ohjausta; eihän sellaiseen ole tarvetta.

Seuraavalla viikolla omatunto painaa, ettei ole tullut lähdettyä salille uudestaan, koko kuukaudesta kuitenkin maksettu. On niin kiirettä töissä ja kotona, ettei oikein ehdi. Kuukauden viimeisellä viikolla taas omatunto kolkuttaa, ettei ole salilla käyty, pakkohan se olisi, sillä kalliiksi tulee jos vain kerran käy. Se toinen kerta tulee käytyä ja todettua, ettei salilla käymisestä ole mitään hyötyä. Seuraavana kesänä taas puuskutetaan.

Miksei salilla käymisestä ollut hyötyä? Missä oikeastaan syy?

Motivaation puute ja tavoitetta ei asetettu lienevät varsinaiset syyt.

Samalla tavalla toimitaan myös yrityksessä usein, pähkylöidään, että tarttis varmaan tehdä jotain, innostutaan jostain ja tehdään pikaisesti jotain ja ollaan tyytyväisiä.

Miten tuo salihomma pitäisi sitten hoitaa? Mitataan ensin lähtötaso ja asetetaan tavoitteet. Lähtötason mittaamiseen sopii vaikka yksinkertainen lihaskuntotesti. Montako punnerrusta saat tehtyä ja montako vatsarutistusta? Siis oiken/puhtaasti tehtyinä. Alla taulukot vertailukohdaksi.

Vertailuarvotaulukko vatsalihastestiin, miehet

Ikä                         30-39      40-49     50-59     60-69
Erinomainen         25-            22-         19-           13-
Hyvä                      19-21         15-18      12-15       9-12
Keskinkertainen 14-18         11-14       8-11         5-8
Välttävä                  9-13          6-10        3-7          2-4
Heikko                    <9             <6           <3            <2

Vertailuarvotaulukko yläraajojen lihaskuntotestiin, miehet

Ikä                         30-39      40-49      50-59      60-69
Erinomainen         26-            24-          22-           21-
Hyvä                      22-25       20-23      18-21       17-20
Keskinkertainen  18-21       16-19        14-17       13-16
Välttävä                 14-17        12-15       10-13         9-12
Heikko                    <14          <12          <10            <9

Miten testi meni, paljonko vähemmän kuin ajattelit.

Jätetäämpä nuo kuntoilut. Miten on yrityksen laita, mikä on todellinen suorituskunto ja tuloksentekokyky? Milloin mitattu viimeksi eri osa-alueita, ei ainoastaan mitä tilinpäätöksessä jää viivan alle. Mitä sitten pitäisi mitata, mitkä ovat verailuarvot? Paras vertailuarvo on yritys itse, miten muuttunut edellisestä kerrasta ja miten tavoitteeseen on päästy. Väitän, että samantyyppisiä yllätyksiä tulee kuin itsellesi lihaskuntotestissä, luulo kun ei ole tiedon väärtti. Asioita mitä pitää mitata ovat ne, jotka ovat yrityksen toiminnalle ja kilpailukyvylle tärkeitä, ei niitä useita tarvitse olla.

Palataampa vielä alussa olleeseen kuntosalitapaukseen. Yhdessä vaiheessa kuntoilijalle tarjottiin apua ja ohjeistusta. Olisi varmaan ollut syytä ottaa apu vastaan, jolloin olisi tullut tehtyä oikeita asioita oiken ja motivaatiokin olisi säilynyt ja käyntimäärä nousisi 3-4 kertaan viikossa. Myös kuukauden jälkeen salilla käynti olisi jatkunut ja puuskuttaminen pientä seuraavana kesänä.

Me toimimme yritysjohdon ohjaajina ja neuvojina, ota yhteyttä, niin laitetaan yrityksen treeniohjelmat ja tavoitteet ajan tasalle.Samalla saat myös treenikaverin.

Lopuksi vielä yhden golfopettajan (Martin Hall) mietelause:

”If you keep doing what you have been doing, you will get what you have been getting.”

Mikael Suominen
Senior Advisor, Encore Partners
mikael.suominen@encorepartners.fi
040-3677429

22.03.2017 Kirjoittanut: Jukka Isotalo
24.04.2017 Kirjoittanut: Timo Pekkarinen
25.04.2017 Kirjoittanut: Mikael Suominen
11.06.2017 Kirjoittanut: Matti Kuvaja